Nyt se iski

Tanaan ostettiin bussiliput huomiselle Sydneyyn, yobussilla mennaan niin saastetaan yhden yon majoitus ja saadaan varmasti loistavasti nukuttua, jee. Mutta sitten se iski, tajusi sen, etta aivan pian jo ollaan pois taalta menossa. Hieman haikea olo tuli kylla. Vaikka on ihana jatkaa matkaa ja jossain vaiheessa palata sinne kotiin, siita huolimatta on se oma haikeutensa. Tuleeko koskaan tanne takaisin, vaikka nyt niin ajatteleekin. Minne kaikki ihmiset haviaa joita on taalla tavannut. Miten tottuu sitten joskus taas siihen tavalliseen elamaan. Paljon on sattunut taman yhdeksan kuukauden aikana, tuntuu silta, etta eri ihminen tasta maasta poistuu kuin mita tanne tuli. Mutta niinhan sen kuuluukin olla, miksi sita muuten lahtisi matkaan jos ei itse samalla kasvaisi ja kehittyisi. Ja tietaa etta asiat aina jarjestyy jossain vaiheessa ja sen etta jos menee huonosti niin seuraavaksi on pakko olla suunta ylospain. Silti se joku haikeus tosiaan alkaa pikku hiljaa hiipimaan taas paalle, taitaa jokunen kyynel vierahtaa, kun lentokone nousee Sydneyn lentokentalta, niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Suunnitelmat on viela hajallaan kaikin osin, mutta pitaa vaan osata elaa sen kanssa. Ei olla lain edes Uuden-seelannin osuutta mietitty, saatikka sita mita tapahtuu Amerikoissa ja kotosalla sitten. Ihan typeraa taas, mutta ehka sita itse yrittaa huijata itseaan, ettei viela ole taalta oikeasti pois lahdossa. Pitaa se Seelanti alkaa miettimaan, kun ei ole kuin se 2 viikkoa aikaa siella, eika siis ihan ylimaaraiseen kupeksimiseen ole aikaa. Siella onneksi nuo valimatkat on pienempia. Taalla kun nykyisin ajattelee etta eihan se ole kuin 1000 kilometrin paassa. niin se ajattelu muuttuu.