Kiertelya ja sattumia
Ollaan siis taalla Seelannissa seikkailtu ja vaikka mita. Matka on talla kertaa kulkenut Aucklandista Rotorualle, jossa kaytiin termaalista toimintaa hammastelemassa seka maori kultuuria myos. Taman jalkeen suunnattiin kulku Tongariron kansallispuistoon, jossa tehtiin toisena paivana huima kavelylenkki. Kaveltiin 17 kilsaa tulivuorten laitamilla, hienot oli maisemat joskin karut. Siella olikin kuvattu Sormusten herran Mordor osuudet ja jopa tuomion vuoren melkein vieresta kaveltiin. No ainakin hyvat nakymat saatiin ja tietty photo opportunityt. Sielta sitten ajeltiin Wellingtoniin josta seuraavana paivana sitten Pictoniiin ja Kaikouraan. Natti mukava satamakaupunki, jossa sitten kaytiin kajakoimassa siis eilen oli se. Ja hylkeita ei metsastetty mutta bongailtiin kun siella rannoilla niita satapain oli. Ihan hassuja kavereita ne oli kylla. Ja uimatyyli oli tasma sama kuin se mita itse aina kersana ui kun ui hyljetta hassua. Eilen sitten sen jalkeen jatkettiin matkaa ja maisemareitteja myoten ajeltiin. Mutta kuinkas ollakaan sitten hieman ennen Christchurchia kun puhelimeen pysahdyttiin niin meikalainenhan peruuttaa auton tyylikkaasti pylvaaseen niin etta sivupeili ei enaa toimintakelpoinen ollut. No onneksi oli pylvas vaan ei ihminen tai toisen auto ja onneksi peruuttaessa ei se vauhti kova ole joten mitaan ei kaynyt kuin peltivahinkoja vaan. Ja kaikista suurin onni oli se etta oltiin otettu vakuutus autoa vuokratessa, etta jos jotain kay niin omavastuu on nolla. Tanaan sitten vaan autoa vaihtamaan, enaa ei tosin vakuutus enaa toimi meilla kun ollaan yksi auto kolhuutettu, joten pitanee sitten tarkemmin peruutella ensi kerralla... Uudessa autossa on nyt Cd soitin kun viimeksi oli vaan kasetti mankka, joten paastaan kuuntelemaan uusia levyja joita ausseista ostettiin, joten jotain hyvaa tassakin tarinassa on. Tanaan vaan siis asioita hoideltiin taalla ja huomenna matka jatkuu. Ei nyt keretty Illun perheeseen yhteytta ottamaan, on ollut niin pikku stressi aluksi ton auton kanssa ja tiukka matkustelu aikataulu on aiheuttanut myos aika kivan vasymyksen. Tanaan taas kunnolla unta palloon ja huomenna olisi tarkoitus suunnata Arthur's Passin kansallispuistoon. Queenstown kaikkine hienouksineen jaa talla kertaa kokematta. Aikataulu olisi muutoin tullut liian tiukaksi ja olisi vaan sutossa istuttu paivat pitkat, joten tyydytaan pienempaan lenkkiin talla kertaa. Tavoitteena on paasta kanoteeraamaan ja oleilemaan ABel Tasmanin kansallispuistoon viela, niin hienoja kuvia on paikasta nahnyt etta sinne on paastava. Nain siis talla eraa, onpahan taas kerrottavaa ton auto jutun kanssa. Me sentaan tosiaan vaan pylvas yritettiin teilata, tutut on ausseissa kuitenkin onnistuneet lehmia ja hevosia tappamaan, joten me ollaan sentaan hyvin selviydytty. Suosikki oli muuten tanaan kun jouduin autovuokraamossa piirtamaan kuvan tapahtuneesta siihen tuli siis vaan pyl;vas ja auto. Hassua. Kone on hidas joten jatan tahan palaamme asioihin taas kun jotain on tapahtunut... Toivottavasti vahemman jannittavaa kuin nyttalla eraa.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home