sunnuntaina, marraskuuta 06, 2005

Unelias Barmerrassa

Joo onpas taas ollut viikonloppu, kohta tulee oikeasti makuuhaavoja jo kun vaan nukkuu koko ajan tai lukee, voi taivas. Ilolla huomenna jo taas toihin menossa, etta on jotain tekemista. toivottavasti olisi nyt pari kolme paivaa hyvin ja paljon duunia ja sitten voi taas hyvilla mielin lahtea. vahan jannittaa kun kuultiin etta meidan linja on jo lopettu kun sesonki on loppumassa ja ollaan nyt eri paikassa eli pussittamassa hedelmia ja viimeksi ainakin kun sita tehtiin oli ihan sika lyhyt paiva. Huomenna nakee, ei taalla ole mitaan jarkea keikkua jos ei ole kunnon toita. Naa kaksi paivaa on ihan tarpeeksi.
Nakojaan ollaan saatu kuvitustakin tanne sivuille. Tuntuu ihan muinashistorialtanoi kuvat kylla, olisi nyt voinut saman tien uudempiakin kuvia laittaa ja kun nuo leikkaus kuvat kaikki kolme on ihan samaa kauraa. Mutta saattepahan kuvan millaista siella broccolien seassa oli. Kolme ihmista siis siina yhdessa kuvassa on Hanna (yllari), Ruben hollantilainen poika, joka siella tavattiin ja jonka kanssa siella Childerssissa asuttiin ja joka viela Darwinissakin ollaan nahty ja itse asiassa on myos nyt Adelaideen perjantaina tulossa kuten mekin viimeistaan silloin, kuka siis vaittaa etta Ausralia iso maa on hah. Joo ja kolmes tyyppi ilman hattua on ranskalainen Marshall, jonka kanssa jokunen paiova vaan tyoskenneltiin. Hanesta ei olekkaan sen jalkeen mitaan kuulunut. Ja ylimmaisessa kuvassa olen viehattavassa caravaanissamma Gattonissa. Taivas, etta se oli oikeasti luksus karavaani verrattuna siihen missa childersissa oltiin ja viela halvempikin. Ja siita huolimatta kun Gattoniin tultiin itkeskelin etta olen nyt valkoista roskaa ja trailer trashia, mutta kaikkeen kun tottuu ja standardit laskee, niin kuiin jossain vaiheessa kirjoitinkin. Childerssissa oikeasti oltiinkin trailer trash paikassa, kun paikallisetkin sanoi, etta ai tytot asuu siina karavaani puistossa, missa kaikki alkoholistit on. Hehe.
kaikkeen siis tottuu mutta nyt jotenkin vaan taa joutilaisuus taas ahdistaa kun tietaa etta niin vahan on aikaa enaa jaljella, mutta no tuleepahan levattya kunnolla pian on taas rankkaa matkustamista vaan jaljella. Pitanee oikeasti kylla valilla kunnolla pysahtya ja viettaa pari paivaa normi elamaa, ei sita jaksa aina aktiivinenkaan olla. Nyt varsinkin taa loppu vaihe on taalla ausseissa sellaista. Ei Adelaidessakaan viimeksi kuin yhdessa museossa kayty, ja no joo Alicessa kaytiin kahdessakin, etta kylla sita valilla ihan turisteilee, mutta ei niista museoista niin paljon eri juttuja irti saa. Pitaa kuitenkin verrata siihen kuinka usein sita kotona kay niin aika moninkertainen maara. Milloin ma helsingissa tein jotain viisasta, ei jaksa muistaa laisinkaan, lieko koskaan.
Odotellaan josko pian uusia kuvia ilmestyisi niin voisin niita kommentoida, tietanen, etta jokunen cd jo jossain pain Suomea kiertelee, mutta hauskempi olisi etta saa itse jotain holista asioista saattaa niin kummilta kuvat nayttaa kun on irrallaan yhteydesta. pian jo taas onkin muistikortti taynna ja uusia kuvia taasen Suomeen pain lahtee. Pitaa muutakin salaa saada ostettua ja lahetettya. cd levyja ainakin, ovat halpoja ja pitaahan sita suomessakin saada sitten kuunnella edes jotain loistavaa(?) no kuitenkin ainakin aussi musiikkia tai sita mita on taalla soinut kun ollut taalla. Hassua kun ei tieda Euroopan musa jutuista taas yhtaan mitaa. Himin uusi cd sentaan bongattiin levykaupassa jokunen aika sitten. Muutenkin joutuu nyt inventaarion taas yrittaa tavaroista tehda, ennen maasta postumista, ihan alytonta salaa on mukanaan kantanut, esim vaatteita joita ei ole kayttanyt pitkaan aikaan, mutku jos niita viela tarvii ja kun rikki ne ei ole viela kuitenkaan. Luopiminen on aina vaikeaa vaikka olisikin kysymys ihan pienista ja typerista jutuista.